Perhekahvilaohjaaja Väinölän perhekahvilaan

25.8.2021

Mahdollista Väinölän perhekahvilan toiminta alueen lapsiperheiden hyväksi. Perhekahvila kokoontuu joka pariton viikko Äijälän talolla klo 10–12.00.

Perhekahvilaohjaajana tärkeintä on, että jokainen lapsi ja aikuinen kokee olevansa tervetullut perhekahvilaan. Perhekahvila on paikka tavata uusia ihmisiä lähialueelta, saada vertaistukea, uutta tekemistä ja kokemista lasten kanssa iloisessa ja arvostavassa ympäristössä.

Lapset ja vanhemmat maalaavat vesiväreillä pöydän ääressä.
Kuvaaja Päivi Karjalainen

Perhekahvilaohjaajana toivotat lapset vanhempineen tervetulleiksi -perhekahvilaan ja huolehdit, että jokainen muistaa tullessa pestä kätensä ja jotta aikuisilla on maskit kasvoilla. Perhekahvilaohjaajana esittelet, mitä perhekahvilassa on mahdollista tehdä ja kyselet perheiltä myös toiveita, joita voidaan mahdollisesti toteuttaa myöhemmin. Perhekahvilaohjaaja kerää myös osallistujien yhteystiedot ylös mahdollisten korona-altistumisien takia ja huolehtii yhteystietojen asianmukaisesta säilyttämisestä ja hävittämisestä. Perhekahvilan ohjaaja on yhteydessä MLL Vaajakosken perhekahvilavastaavaan, joka auttaa ja tukee ohjaajia heidän tärkeässä tehtävässään. Kauden lopuksi perhekahvilavastaava kerää perhekahviloiden osallistujamäärät ja raportoi ne MLL Vaajakosken yhdistykselle.

Perhekahvilaohjaajana sinulla on mahdollisuus saada todistus vapaaehtoisena toimimisesta sekä digitaalisen osaamismerkin, jotka voidaan lukea eduksi opiskellessa tai työnhakutilanteissa. Lisäksi jos sinulla on jo lapsia, saatte kaikki mielekästä tekemistä osallistuessanne perhekahvilan toimintaan. Voit toimia ohjaajana myös ystäväsi kanssa!

Lämpimästi tervetuloa meidän mukavaan vapaaehtoisporukkaan! 


YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.